Näytetään tekstit, joissa on tunniste kontrolleri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kontrolleri. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 23. marraskuuta 2016

2,5 vuotta perustamisesta

Nyt on kulunut 2,5 vuotta akvaarion perustamisesta ja viimeisimmästä blogauksestakin on 1,5 vuotta, joten on ehkä aika antaa hiukan tilannekatsausta.

Merivesiakvaario ns. käy ja kukkuu, mutta toki pientä vaihtuvuutta on ollut. Aikaisemmat vuokkokalat menehtyivät (kerroin mm. tässä blogauksessa niistä).

Olen tässä matkan varrella hommannut uuden vuokkokalapariskunnan ja niistäkin toinen menehtyi, mutta toinen on nyt uiskennellut jo reilusti yli vuoden akvaariossa ja vaikuttaa hyvinkin virkeältä.


Tässä on tuore puhelimella otettu kuva tältä päivältä. Oikeassa alareunassa Stenopus hispidus -rapu, joka vielä tänäkin päivänä yrittää lähes päivittäin saalistaa vuokkokalaa hyppäämällä sakset ojossa sen kimppuun. Ainakaan vielä saalistus ei ole onnistunut. Kuvan keskellä uiskentelee tämä vuokkokala.

Hommasin akvaarioon myös viime viikolla viiriraputokon (Stonogobiops nematodes), jonka kaveriksi on tulossa myöhemmin myös pistoolirapu. Nehän elävät yleensä symbioosissa jossain kolossa ja ovat aika mielenkiintoinen pariskunta.

Vuokkokalalla ei ole ollut lainkaan omaa vuokkoa, jossa ne yleensä tykkäävät lymyillä. Ostin eilen Euphyllia glabrescens LPS (Large Polyp Stone) -korallin ja Rhodactis sp. "hairy green" -vuokkokorallin. Euphyllia on kuvassa oikealla kiven päällä ja Rhodactis on keskellä ison vihreän "puskan" vasemmalla puolella kivessä kiinni. Nämä molemmat ovat potentiaalisia vuokkokalan hyväksymiä vuokkoja, vaikka toinen näistä ei varsinaisesti vuokko olekaan.

Kirjoitin alkuvaiheen blogissa myös muutamista levänsyöjistä ja niistä jäljellä ei ole enää kovin montaa, mutta esim. turbokotilot eivät välttämättä ole muutenkaan kovin pitkäikäisiä. Ostin kuitenkin eilen näiden korallien oston yhteydessä taas yhden turbokotelon, joka auttaa syömällä levää. Lisäksi mukana porskuttaa vieläkin punainen erakkorapu (Clibanarius rutilus).

Muutama koralli on myös kuihtunut matkan varrella, mutta se saattaa johtua siitä, että korallia tungettiin alussa aika vauhdilla akvaarioon, vaikka kypsytyskin oli vielä vähän vaiheessa.

Streampumppujen säätöyksikkö eli Tunze Multicontroller 7096

Yksi laite on tullut hommattua myös tässä välissä, eli Tunzen Multicontroller ja säädettävät streampumput. Toki aikoinaan kirjoitin stream- eli virtauspumppujen postauksessa, että nämä ovat juuri niitä laitteita, joihin sitä rahaa saa menemään. Ehkä se oli kuitenkin kohtuullinen ostos yli vuoden tauon jälkeen mistään edellisestä ostoksesta.

Kirjoitan tästä tarkemmin seuraavassa blogauksessa...

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Valoa kansalle (ja koralleille)

Nyt päästiin tärkeään aiheeseen, nimittäin valoon.

Valaistuksen voi tehdä mm. loisteputkilla, monimetallivaloilla tai LED-valoilla. Nyt eletään 2010-lukua, joten valitsin itse LED-valaisimen. Ledit ovat kehittyneet valtavasti, joten ne soveltuvat myös tällaiseen vaativaan valaistukseen erinomaisesti. Niillä on pitkä käyttöikä ja ne kuluttavat huomattavasti vähemmän sähköä, kuin esimerkiksi monimetallivalaisimet.

Merivesiakvaarion valaisimiksi ei käy kuitenkaan makeanveden valaisimet, koska värilämpötila pitää olla kylmempi. Värilämpötila ilmoitetaan kelvineinä ja mitä korkeampi värilämpötila on, sitä kylmempää (sinisempää) se on sävyltään.

Auringonvalo on n. 5800 kelviniä, mutta oikeiden riuttojen syvimmissä alueissa väirlämpötila voi olla jopa 20 000 kelviniä. Merivesiakvaarioon valitaan siis 10 000 - 20 000 kelvinin valaisin. Mitä suuremmaksi luku kasvaa, sitä sinisempää valo on. Se on ihan mielipidekysymys, että kuinka sinisestä tykkää.

LED-valaisin

Minulle tuli Maxspect 120W 16000K valaisin, mutta samasta valaisimesta löytyy myös 10 000 kelvinin versio (vähemmän sinertävämpi valo). Valaisimesta löytyy kaksi eri kanavaa (A ja B), joista toisessa on sinisemmät ledit. Testasin 50 %/50 % tehoilla valaisinta ja omaan silmään se näytti alkuun melko sinertävältä. Sinistä tasoa voi kuitenkin laskea, joten todellisuudessa ollaankin paljon lähempänä jo 10 000 kelviniä, jos näin halutaan. Omaan silmään sopivan värilämpötilan näkee myöhemmin, kun vesi on kirkasta ja kivet paikoillaan. Värilämpötilalla on toki vaikutusta myös korallien kasvuun, eli mikäli valo on kovin sinertävää, stimuloi se koralleja kasvamaan enemmän sinisen suuntaisia värivivahteita.

Tehoa valaisimessa ainakin riittää ja tulen pitämään sitä alkuun todennäköisesti 50 % tehoilla.

Valaisimessa on sisäänrakennettu kontrolleri ja sillä on todella helppo simuloida auringonnousu ja -lasku. Valot eivät siis pärähdä päälle täysille tehoille heti aamusta, kuten esim. loisteputkien kanssa käy. Tämä on sekä ihmiselle että akvaarion asukeille (todennäköisesti) mukavampi tapa herätä. Lisäksi viimeiseen ohjelmoitavaan aikapisteeseen voi jättää sinistä värisävyä 1 % teholla, jolloin ei tarvita erillistä kuuvalaistusta! On muutenkin ihan mukavaa, että valoteho hiipuu iltaa kohden hiljalleen.

6-aikapisteen valotehon säätö

Valaisin on tyylikäs, monipuolinen ja tehokas. Suosittelen!

Kohta edetään... ja mikä ihmeen elävä kivi?

Ehkä vähän kuivahko tekniikkaosio on hiljalleen käyty läpi ja nyt jään odottelemaan Eheimin ulkosuodatinta, jonka jälkeen laitetaan akvaario käyntiin tosissaan! Kirjoitan pian myös elävästä kivestä.


Tässä on kuva meidän 540 litraisesta makeanveden akvaariosta, johon tuli juuri myös Maxspectin valaisin. Siinä tosin tehoa on 300W ja kelvineitä 8000. Rakensin juuri CO2-järjestelmän tuohon akvaarioon, joten kohta pitäisi kasvien kasvaa! Se onkin sitten oma tarinansa...